Chileläiset opiskelijat käyvät taas kuumana. Eilen uutisissa näytettiin pitkä pätkä opiskelijoiden mielenosoituksista ja yhteenotosta poliisin kanssa Santiagossa. Kyynelkaasua ei säästelty ja mellakka oli aikamoinen. Selvennykseksi vielä että kyse on siis vuonna 2011 alkunsa saaneesta opiskelijoiden mielenosoitusliikkeestä. Chilessä opiskelijat rahoittavat noin 75 % koulutuksesta kun valtion osuus on vain 25 %. Chilen koulusysteemi perustuu edelleen pitkälti diktatuurin aikana luotuun malliin, ja mielenosoitusliike on yksi demokratian ajan tärkeimmistä liikkeistä, ellei jopa tärkein. Opiskelijat järjestäytyvä aina silloin tällöin mielenosoitukseen, milloin rauhanomaiseen milloin väkivaltaiseen ja graffitien seassa on lukuisia "educación gratuita" -vaatimuksia. Chileläiset ovat kyllästyneet siihen, että koulutuksella haetaan liikevoittoa.
Oman yliopistoni kampuksella on toistaiseksi rauhallista, mutta opiskelijavaalit lähestyvät ja levottomuuksia povataan tännekin. Opettajat ovat kertoneet kauhukokemuksia viime vuodelta. Mielenosoittajat riehuivat kampuksella ja pakottivat muutkin opiskelijat ulos luokkahuoneista. Opettajia haukuttiin kaikilla mahdollisilla nimillä. Jospa ehdin pois alta...
Taas on yksi harjoitteluviikko saatu päätökseen ja ensi maanantaina alkaa viimeinen sellainen! Päivät sujuvat sukkelaan. Opiskelijat ovat motivoituneita mikä tekee omasta tehtävästäni nautinnollisen. Ryhmiä on kuitenkin joka lähtöön ja ryhmädynamiikasta ja opiskelijoiden asenteesta riippuen tunnelma luokkahuoneessa hieman vaihtelee. Yhteen ryhmään on sattunut sellaisia opiskelijoita, jotka kammoavat englanniksi puhumista, ja heidän kanssaan saakin tehdä kahta kovemmin töitä. Muissa ryhmissä taas juttu luistaa liiankin hyvin ja tunnelma on vitsikäs ja leppoisa. Jokainen pidetty tunti tuo arvokasta opetuskokemusta, ja parasta onkin se, että jokainen tunti ja ryhmä on erilainen.
Huomenna lauantaina suuntaan Perun puolelle Tacnaan curicólaisen kaverini kanssa. Tacna on kuulemma kaunis kaupunki mutta parasta antia on ruoka. Kamera on edelleen kateissa joten kuvien ottamisen sijaan joutunen keskittymään patojen antimiin. Salud!
perjantai 24. elokuuta 2012
Muutama muisto Aricasta
Arican kirkko. Ei ihan yhtä kuuluisa kuin Eiffelin torni mutta saman herran suunnittelema.
Salikaveri Carolina. Parhaan kosketuksen kulttuuriin saa tietenkin itse paikallisten ihmisten kautta.
perjantai 17. elokuuta 2012
Kokemuksia yliopistomaailmasta
Harjoitteluni luonne muuttui tällä viikolla, sillä aloitin tunnit yliopisto-opiskelijoiden kanssa. He ovat pikkuhiljaa palailleet lomilta, ja joillakin tunneilla on ollut vielä aika vähän porukkaa, aricalaisittain hidas alku. Minulla on aika paljon opetusta, mutta viikko-ohjelma on mielenkiintoinen sillä tasoryhmiä on kolme (básico, pre-intermedio ja intermedio). Akatemiassa opiskelu on ymmärtääkseni ilmaista, mutta opiskelijoiden pitää läpäistä tasokoe päästäkseen kursseille. Jokaisella tasolla on kahdenlaisia tunteja: keskustelu-ja kuuntelutunteja sekä kielikokeeseen valmistavia tunteja. Perusryhmäläiset valmistautuvat Cambridgen KET (Key English Test) -kokeeseen, keskitaso PET-kokeeseen (Preliminary English Test) ja edistyneimmät FCE -testiin (First Certificate in English). Exam preparation -tunneilla olemme käyneet läpi kuunteluosioita vanhoista kokeista keskittyen ongelmakohtiin ja kompakysymyksiin. Tunnit räätälöidään opiskelijoiden tarpeiden mukaan: jos homma sujuu kuin tanssi niin käymme useita osioita läpi yhdellä tunnilla, jos taas on ongelmia niin kuuntelemme useaan otteeseen ja opiskelijat saavat myös tunnin lopussa lukea tekstin samaan aikaan kun se kuuluu nauhurilta. Ensi viikolla harjoittelemme suullista osiota. Kokemuksesta voin sanoa, että missä tahansa kielikokeessa on tärkeää tuntea kokeen formaatti ja luottaa omaan kuuntelute- ja vastaustekniikkaansa. Vapaamuotoisilla keskustelu-ja kuuntelutunneilla unohdamme kokeet ja keskitymme käyttämään englantia luontevissa tilanteissa. Perustasolla harjoittelemme arkipäivän tilanteista selviytymistä ja edistyneempien kanssa saatamme käsitellä monimutkaisempia, yhteiskunnallisia aiheita. Englannin taso on aika korkea, jopa perustasolla puhun 99% ajasta englantia, vain muutaman yksityiskohdan olen joutunut selventämään espanjaksi.
Perusryhmissä on tällä hetkellä eniten porukkaa mutta ryhmäkoot pidetään aina pieninä, maksimissaan 12 opiskelijaa. On ihanaa päästä opettamaan pieniä ryhmiä, ja on myös kivaa vaihtelua kun opiskelijat ovat nuoria aikuisia, useimmat 18-24 -vuotiaita. Pidän kaikki tunnit yksin, mikä on erittäin hyvää harjoitusta minulle. UTA:n kielikeskuksessa on ollut aikaisemminkin suomalaisia harjoittelijoita, ja jotkut opiskelijat muistavat aikaisemmat maannaiseni. Opiskelijat ovat kiinnostuneita Suomesta ja useimmat hinkuvat Eurooppaan tai muualle matkustamaan ja kielitaitoa petraamaan, toivottavasti mahdollisimman moni saa toteuttaa unelmansa!
Aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, että UTA:n kampuksien aidat hävitettiin maan tasalle opiskelijoiden mielenosoitusten aikaan. Nyt minulle selvisi, että carabineros eli Chilen poliisihan ne repi irti hillitäkseen mielenosoittajia. Harmi, kampuksilla asusti ennen laamoja mutta aitojen puuttuessa ne vietiin muualle. Nyt on tyytyminen kampusten omiin koiriin, jotka tulevat anelemaan makupaloja kun lounastamme.
Mukavaa viikonloppua kaikille, kerron taas ensi viikolla missä olen miilustanut ja kuinka harjoittelu etenee!

Atacaman autiomaassa
Olen jatkanut tyylilleni uskollisena ja matkustellut melkeimpä joka viikonloppu. Viime viikonloppuna kohteena oli San Pedro de Atacama, pikkuiruinen 5 000 asukkaan kylä keskellä autiomaata. San Pedro (tuttavallisemmin San Perro koirien suuren lukumäärän vuoksi) on muuttunut viime vuosina oikeaksi turistirysäksi, ja kaduilla näkeekin nykyään paljon gringoja. Minulla oli onni tutustua heti ensimmäisenä päivänä paikalliseen freelance-turistioppaaseen, jolla sattui olemaan muutama vapaapäivä. Vuokrasimme pyörät ja auton ja hän näytti minulle San Pedroa eri näkökulmasta. Vältin siis järjestetyt matkat ja sain yksityisoppaan, joka vei minut vähemmän tunnetuille reiteille! San Pedro oli upea kokemus ja ihmiset aivan mielettömän ystävällisiä. Kylässä oli oikea kaikki tuntee kaikki -meininki. Tässä muutama poiminta kuvasadosta (kamerani on kateissa joten voi olla ettei enempää tipu) :
Valle de la Luna: tosiaan kuin Kuussa olisi ollut.
Pyörämatka kesti yhteensä noin 4 tuntia, aika hikistä oli.
Valle de la Lunan kanjonista. Se on turisteilta suljettu, mikä on todellinen vääryys.
San Pedro de Atacaman kirkko, Chilen vanhimpiin kuuluvia.
Kuva-arvoitus Valle de la Lunan kanjonista. Luontoemo on sitten taiteellinen. Ei, kuvassa ei ole lunta! Olihan lämpöä sentään 30 astetta.
Flamingojen asuinsijoilta.
Kävimme geysireillä ja kettu ilahdutti meitä poseerauksellaan.
Pääsin myös suolajärvessä kellumaan. Lyhyeksi jäi sillä vesi oli hyistä!
San Pedrosta löytyi mainio veikko Reijo, olutpubin omistaja. Paikalliset kutsuvat Rayoksi eli salamaksi. Mies on jo toistakymmentä vuotta San Pedrossa ja tyytyväiseltä vaikutti! Suomikin sujui vielä!

torstai 9. elokuuta 2012
Arican arkea
Verkkaista meininkiä, loputtomia rantoja, herkullisia hedelmämehuja, hiekkadyynejä, kalatehtaan hajua, ihania ihmisiä - näistä on Arica tehty. Stressi tuntuu olevan täällä melko kaukainen käsite: kaupat aukeavat myöhään, ihmiset kävelevät verkkaisesti, autot väistävät jalankulkijaa, myyjät jututtavat asiakkaitaan...elämänasenteessa on paljon hienoa, vaikka välillä tehokkuus tuntuu vähän kärsivän. En ihmettele, että aricalaiset eivät useinkaan halua muuttaa kotikaupungistaan mihinkään. Suomalaisena kaipaan täällä lähinnä metsien vehreyttä ja pururatoja, muuten kaupunki on todella viihtyisä. Aricalaisten mielestä nyt sydäntalvella on kylmä - noin 20 astetta. Kannattaisi käydä vaikkapa Curicóssa niin menisivät suut suppuun.
Kuten totesin, yliopistolaiset ovat vielä lomalla joten harjoittelu on suhteellisen rentoa. Aamuisin ehdin urheilemaan ja iltapäivällä lounastan yleensä yliopistolla ennen tuntien alkua. Yliopistolla saa kattavan lounaan alle 2 eurolla. Arica kuuluu muuten ns. zona francaan eli verovapaaseen alueeseen, kuten myös Chilen eteläkärki. Näin valtio yrittää tukea äärialueilla asuvia. Hinnat ovat hieman alhaisempia kuin muualla Chilessä, mutta aricalaiset vierailevat paljon Perun puolella Tacnassa, joka on jopa aricalaisten makuun todella edullinen.
Opiskeluhan on Chilessä edelleen kallista, mutta joitakin etuja opiskelijoille tarjotaan. Näihin kuuluu mm. etusetelit, joilla vähävaraisimmat opiskelijat voivat esimerkiksi lounastaa tietyissä kahviloissa. Tuntemani opiskelijat kyllä tuskailevat lukukausimaksujen kanssa. Lainojen takaisinmaksu alkaa heti työelämään astumisen jälkeen ja vie yleensä vuosikausia, jopa vuosikymmeniä. Chilessä onkin ollut hiljattain opiskelijaprojekteja ilmaisen koulutuksen puolesta, kuten aikaisemmin totesin. Saa nähdä, mihin ne johtavat, mutta muutoksen tuntua on ilmassa. Mielenkiintoista muuten, että Universidad de Tarapacán kampuksen aidat pistettiin maan tasalle protestien aikana, ja nyt kuka tahansa voi kulkea kampusalueella vapaasti - aika symbolista, jos asian haluaa niin nähdä.
Harjoittelun saralla kaikki sujuu mukavasti. Tällä viikolla olen pitänyt tunnit yksin. Viikkoon on mahtunut sekä normaaleja tunteja että kokeita. Tänään pidin suullisen kokeen peruskurssilaisille. Arvosteluasteikko on todella tiukka, mutta ryhmä selvisi kohtalaisen hyvin. Arvosanat annetaan asteikolla 2-7 kymmenesosan tarkkuudella. Nelonen on alin hyväksytty arvosana. Varsinkin suullisten kokeiden arvioiminen on ollut oikein tervetullutta harjoitusta. Jotkut oppilaista olivat silminnähden hermostuneita uuden opettajan edessä, mutta toisaalta tilanne on sama virallisia kielikokeita tehdessä. Monet chileläiset valittavat englanninopetuksen tasosta ja tuskailevat kun eivät melkein 10 kouluvuoden jälkeen pysty kommunikoimaan lainkaan englanniksi. Ilokseni voin todeta, ettei tämä tule pätemään näihin kielikeskuksen nuoriin. Nuorimmat peruskurssilaiset ovat 11-vuotiaita ja pystyvät kyllä ilmaisemaan perusasioita englanniksi. Vanhemmat, pre-intermedio -tason opiskelijat hallitsevat myös yllättävän paljon, englannin taitaminen on heille vielä varmasti suureksi hyödyksi ja iloksi myöhemmin elämässä.
Huomenna on kirjallisen kokeen vuoro ja sitten lähden viikonlopun viettoon kuuluisaan San Pedro de Atacamaan. Tapaan siellä chileläisen naisen, joka oli oppilaana suomi-espanja tandemkurssillani viime keväänä. El mundo es un pañuelo, maailma on tosiaan pieni. Ensi viikkoon!

lauantai 4. elokuuta 2012
Luonnon helmasta
Ensimmäinen harjoitteluviikko Aricassa on takana ja mukavaa on ollut. Lauantain vietin kansallispuistossa, Parque Nacional Laucassa joka sijaitsee Aricasta sisämaahan päin, lähellä Bolivian rajaa. Mieli sai taas levätä näissä maisemissa.
Lago Chungara, maailman korkeimmalla sijaitseva järvi (4 500m).
Ja yksi monista tulivuorista. Ihme kyllä vuoristotauti ei tällä kertaa vaivannut.
Kuvassa näkyy Putre, alueen suurin kylä, 1200 asukasta.
Taustalla kristallinkirkkaat laguunit.

perjantai 3. elokuuta 2012
Uutta oppia Aricasta
Curicón koulumaailma oli haastava ja opettavainen kokemus, ja nyt olen siirtynyt Pohjois-Chileen Aricaan, jossa teen harjoitteluni loppuun. Tästä kokemuksesta tulee aivan erilainen, sillä opetan Universidad Tarapacássa ja samaisen yliopiston kielikeskuksessa, joten ympäristö ja oppilaat poikkeavat Curicón koulusta.
Ensimmäinen viikko alkaa olla takana ja olen viihtynyt mainiosti. Yliopistolaiset ovat lomalla elokuun 13. asti joten toistaiseksi tunteja on vain iltaisin yliopiston kielikeskuksessa. Näillä kursseilla oppilaat ovat teini-ikäisiä jotka tulevat englantia opiskelemaan varsinaisen koulupäivän päätteeksi. Hatunnosto siis heille! (Tosin jotkut ovat kursseilla vanhempiensa käskystä mutta suurin osa ihan omasta halustaan.)
Ensimmäiset kolme viikkoa olen siis näiden teinien kanssa avustaen Cristpheria, kurssien vakiopettajaa. Meillä on kaksi tasoryhmää, básico ja pre-intermedio. Taso on yllättävän korkea, ja varsinkin jälkimmäisen ryhmän oppilaat ilmaisevat itseään varsin sujuvasti englanniksi ja tuntuvat myös ymmärtävän todella hyvin. Heidän kanssaan olemme käyneet läpi menneitä aikamuotoja ja relatiivilauseita. Tänään heillä on suullinen koe jonka pääsen arvioimaan itse, todella hyvää harjoitusta minulle. Peruskurssilla olemme käyneet läpi tietenkin ihan perusjuttuja, kuten adverbeja, there is/there are -rakennetta, kysymyslauseiden rakennetta jne. Peruskurssilaisetkin puhuvat suht innokkaasti, ja onkin ollut ilo huomata, että heitä ei englannin puhuminen ujostuta.
Molemmilla ryhmillä on sekä kielioppi- että keskustelutunteja, ja minun tehtäväni on kannustaa heitä erityisesti suulliseen ilmaisuun. Homma on ollut mukavaa jo siitäkin syystä, että ryhmäkoot ovat pienet, useimmiten ryhmässä on alle 10 oppilasta. Tämä helpottaa sekä oppilaiden että opettajan työtä, ja tunneilla päästään etenemään paljon rivakammin kuin 35 oppilaan kanssa. Opettaja on melko vaativa oppilaiden kanssa ja puhuu pääasiassa englantia, ei siis mikään ihme että nämä nuoret ymmärtävät jo vaikka kuinka paljon.
Hyvillä mielin olen siis liikkeellä ja uskon, että tästä tulee erilainen mutta yhtä opettavainen kokemus kuin Curicón harjoittelusta. Arica on myös ympäristönä täysin erilainen, olemme aavikon reunalla mutta onneksi sentään meren rannalla. Tämä on myös kulttuurien kohtauspaikka, sillä sijaintinsa johdosta täällä on paljon perulaisia ja bolivialaisia. Pian lisää kuulumisia luvassa, aurinkoista elokuuta kaikille!

tiistai 31. heinäkuuta 2012
Inkojen jäljiltä
Ei liene liian vaikea kuva-arvoitus...Machu Picchulta.
Komeat oli maisemat ja upea sää.
Kaksi turistia, ihana nainen ja ystävällinen olio. Kuva on Sachsaiwamanilta, englanniksi oppaan mukaan Sexy Woman...
Tässä eräs ravintola inkojen pyhässä laakosossa; retkiin sisältyi myös buffet-lounaita, joilla pääsimme maistelemaan tyypillisiä perulaisia ruokia. Juuri nyt en löydä sopivaa adjektiivia kuvailemaan ruokaa, ehkä sanoinkuvaamaton on osuvin.
Ruoan jälkeen paistateltiin päivää joen rannalla, hyvässä seurassa.
Tässä yksi Cuscon aukioista. Perun fiestas patria olivat ovella, joten joka paikassa liputettiin. Jos ei lippua näy niin tulee kuulemma sakot.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Uusia tuulia...
Syyslukukausi Curicóssa päättyi viikko sitten ja nyt myös koulun henkilökunta on talvilomalla. Viimeinen viikko sujui hektisissä tunnelmissa ja ilmassa oli stressin tuntua. Opettajien täytyy antaa yhteensä kuusi arvosanaa kullekin oppilaalle jokaisessa oppiaineessa ja monet olivat jättäneet urakan viime tippaan. Englannissa pidimme paljon pieniä minikokeita, esimerkiksi suullisia esitelmiä, verbikokeita, kielioppikertauksia, Power Point -ryhmätöitä ja sanakokeita. Välillä meni sormi suuhun kun vain noin 20% oppilaista sain hyväksytyn arvosanan. Kuten aikaisemmin totesin, englannin taso on alhainen ja monien oppilaiden kohdalla olematon. Suunnittelimme mahdollisimman helppoja kokeita mutta silti jouduimme usein keksimään jonkin korvaavan tehtävän kun vain muutama oppilas selvisi välttävällä arvosanalla.
Oli ilo huomata että ne oppilaat jotka vaivautuivat yrittämään selvisivät hienosti, kyse on pikemminkin asenteesta kuin oppimisvaikeuksista.
Nyt koulut ovat kaksi viikkoa lomalla ja itse reissaan Perussa inkojen jalanjäljillä. Viikon kuluttua jatkan harjoittelua mutta tiedossa on muutos. Siirryn Pohjois-Chileen Arican kaupunkiin, jossa suoritan harjoittelun viimeisen kuukauden yliopistossa. Siitä tulee varmasti täysin erilainen ja rikastuttava kokemus, kirjoittelen toki kommentteja täällä blogissa. Curicóa tuli hieman ikävä, varsinkin työkavereita ja myös oppilaita. Nuorille oli jännittävää saada tutustua ulkomaalaiseen, täysin erilaisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen, ja he kyselivätkin kaikkea maan ja taivaan välillä. Itse opin valtavasti uutta Curicón kokemuksesta, näin aivan toisenlaisen maailman ja havahduin myös arvioimaan opettajien työoloja. Toivottavasti opettajan ammattia arvostetaan joku päivä Chilessä samalla tavalla kuin Suomessa! Muutosta on aistittavissa, ymmärtääkseni opettajakoulutukseen on tulossa uudistuksia. Myös englannin arvostus on nousussa työelämässä, ja monet nuoret aikuiset ymmärtävät sen tärkeyden, ja toisaalta monet iäkkäämmät katuvat kun eivät aikanaan vaivautuneet opiskelemaan edes kielen perusteita. Olisi hienoa, jos täälläkin päin nuorille tarjottaisiin enemmän mahdollisuuksia lähteä vaikkapa vaihtoon englanninkieliseen maahan. Tällä hetkellä se on mahdollista vain murto-osalle ja varakkaista perheistä tuleville nuorille.
Kirjoitan piakkoin ensimmäisiä tunnelmia Aricasta ja sitä ennen tiedossa lomakuvia Perun upeista maisemista!

perjantai 6. heinäkuuta 2012
Opettamisen ihanuutta
Kohta on kulunut kaksi kuukautta siitä kun aloitin Diego Portales -koulussa. Olen tutustunut useisiin oppilaisiin ja opettajiin paremmin ja olo on kotoisa. Koulussa on paljon oppilaita ja todella vähän opettajia, luokat ovat isoja ja koulupäivät pitkiä. Kaiken kaikkiaan tunnelma on hyvä, mutta harmillisen paljon sattuu myös välikohtauksia, erilaisia kahakoita ja jopa koulusta erottamisia. Väsymys paistaa kaikkien kasvoilta, sillä syyslukukauden loppuun on enään viikko. Syyslomaa ei ilmeisesti ole, ainakaan tässä koulussa. Lisäksi luokkahuoneiden kylmyys koettelee hermoja, luokissa lämpötila ei juuri nouse yli 10 asteen. Yksi silmiinpistävä kulttuuriero onkin se, että täällä puhutaan paljon epäkohdista mutta juuri mitään ei tehdä asioiden ratkaisemiseksi... esimerkiksi lämmittimistä puuttui kaasupullot parin viikon ajan ja internet ei toiminut melkein kuukauteen mutta kukaan ei varsinaisesti tehnyt mitään asian hyväksi. Myös opettajien ruokailutilan mikroaaltouuni on ollut epäkunnossa yli kuukauden, siitä saa sähköiskun joka kerta kun siihen koskee. Monet opettajat ovatkin lopettaneet koulussa ruokailun!
Harjoittelu onkin ollut aikamoinen kokemus. Opettajan työ ei ole samalla tavalla arvostettua kuin esimerkiksi Suomessa, ja opettajat tekevät valtavia tuntimääriä pienellä palkalla. Esimerkkinä eräs opettaja, jolla on 44 tuntia kontaktiopetusta viikossa (päälle tietenkin lisätään tuntien suunnittelut, kokeiden ja esseiden korjaukset, vanhempien kanssa yhteydenpito, jne.) ja palkka jää alle 1000 euron kuussa. Opettajat eivät tunnu aina itsekään arvostavan ammattiaan, ja usein opettajiksi pyrkivät ne, jotka eivät päässeet opiskelemaan varsinaista unelma-ammattiaan (kuten lääkäriksi tai lakimieheksi).
Toinen ongelma on se, että koulutus Chilessä on liiketoimintaa. Koulut kilpailevat keskenään ja yrittävät tehdä mahdollisimman suurta voittoa. Ne jakautuvat selkeästi ns. huonoihin ja hyviin kouluihin, sen mukaan kuinka varakkaita oppilaiden vanhemmat ovat. Oma kouluni ei sijoitu aivan häntäpäähän, mutta kuten olen aikaisemmin todennut, suuri osa oppilaista tulee ongelmallisista ja köyhistä perheistä. Chilessä onkin aikamoinen kuohunta päällä, opiskelijat protestoivat paremman ja ilmaisen koulutuksen puolesta, ja syytä onkin.
Kaikesta huolimatta ihmiset ovat suhteellisen positiivisia ja opettajien kesken yhteishenki on loistava. Aika vähän on minkäänlaisia kuppikuntia, ja opettajat viettävät myös vapaa-aikaa yhdessä. Sen sijaan koulun johdon ja opettajakunnan välillä tuntuu olevan aikamoinen kuilu ja kommunikaatiovaikeuksia, ja se näkyy selvästi opettajien ja oppialaiden hyvinvoinnissa. Ehkäpä tämä johtuu juuri siitä, että koulun johdolle koulun pyörittäminen on liiketoimintaa, ja kaikesta yritetään säästää.
Nämä pari kuukautta ovat olleet erittäin avartava kokemus, välillä myös hieman shokeeraava. Ja lisää on luvassa, tosin viikon kuluttua on aikaa levähtää parin viikon talviloman ajan. Opettajille se tulee enemmän kuin tarpeeseen, itse suuntaan pohjoiseen kylmyyttä pakoon!

lauantai 23. kesäkuuta 2012
Muistoja matkan varrelta
Viikot täällä noudattavat usein samaa kaavaa, maanantaista perjantaihin olen harjoittelussa ja viikonloppuisin tutustun uusiin paikkoihin. Välimatkat Chilessä ovat valtavat joten kahdessa päivässä en ikinä kovin kauas ehdi mutta pienimuotoiset retket ovat mahdollisia. Kaikkialta löytyy kauniita maisemia ja herkullista ruokaa, luulenpa että chileläisiä makuja tulee ikävä! Tässä muutama kuva matkan varrelta:
Santa Cruzin museosta löytyy mm. alkuperäiskultturien esineitä ja muuta mielenkiintoista fossiileista vanhan ajan autoihin. Ehdoton käyntikohde jopa museokammoisille.
Viña del Marin kuuluisa kukkakello. Ja se toimii!
Viña del Marin maisemia.
Viña del Marin puistosta otettu kaupunkikuva.
Ja viereisen Valparaíson maisemia Pablo Nerudan kodin terassilta. Nämä näkymät inspiroivat neroa.
Elämänviisauksia (?) Valpon portaikoista.
Santiagosta San Cristóbal-kukkulalta. Sattui upea selkeä päivä eikä savusumukaan estänyt upeita näkymiä.
Pääkaupungin kauneutta.

tiistai 12. kesäkuuta 2012
Muutama otos
Koululla on uima-allas, tosin nyt talvella ei päästä siitä nauttimaan.
Tämä on "ulkoilmakoulu", käytävätkin ovat taivasalla.
Ihana englanninopettajaparini.
Kaverikuva.
Ja otos hurmaavasta Valparaísosta, joka on UNESCO:n nimeämä kultturikohde. Lisää kuvia tulossa...

Kokemuksia koulumaailmasta
Yli kuukausi on vierähtänyt harjoittelussa ja mukaan on mahtunut sekä kinkkisiä pulmia että hyviä hetkiä. Ensin täytyy tarkentaa, että teen harjoittelua koulussa, jonka oppilaat ovat lähtöisin todella hankalista olosuhteista. On rikkinäisiä, väkivaltaisia ja huumeongelmaisia perheitä joissa vanhemmat eivät aina tunnu välittävän lastensa hyvinvoinnista. Monille nuorille opettaja on ainoa pysyvä, turvallinen aikuinen. Tämä johtaa siihen, että nuoret hakevat huomiota millä keinolla hyvänsä, usein tekemällä jotain kiellettyä. He saattavat myös yrittää solmia läheisen ystävyyssuhteen opettajan kanssa. Toisaalta Chilessä opettajien ja oppilaiden suhde vaikuttaa läheisemmältä kuin vaikkapa Suomessa ja työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä. Eräs silmiinpistävä yksityiskohta on myös raskaana olevien tyttöjen määrä koulussa, on aivan yleistä että 15-vuotiailla on pieni lapsi. Koulussa onkin oma lastenhoitopaikka, johon tytöt (tai pojat) jättävät lapsensa sillä välin kun he itse ovat tunnilla.
Ensin niistä hyvistä hetkistä...Englannin työpajoissa on käynyt jonkin verran innokasta väkeä mutta tässä koulussa yleinen asenne englannin opiskeluun on sangen negatiivinen. Oppilaat eivät pidä sitä hyödyllisenä ja toisaalta kynnys sen puhumiseen on suuri, monille se tuntuu olevan noloa. Työpajoissa käy kuitenkin motivoitunutta väkeä ja olemme lähestyneet kielen saloja muun muassa pelien ja musiikin kautta. Yritän aktivoida oppilaita käyttämään arkipäivän englantia kieliopin tankkaamisen sijaan. Tunnelma on hyvä ja meillä on hauskaa, ja itsekin rentoutuu hyväntuulisten ja humorististen oppilaiden parissa.
Ja sitten niitä haasteellisempia hetkiä...Englanninopettaja joutui jäämään sairaslomalle uupumuksen vuoksi (tämä kertoo jotain työn haastavuudesta) ja olenkin nyt parin viikon ajan tehnyt hommia sijaisen kanssa. Välillä ovat olleet hyvät neuvot tarpeen kun oppilaat eivät suostu tekemään edes kokeita, eikä heitä hetkauta jos he saavat hylätyn. Lisäksi on ollut tappeluita ja muita ikävyyksiä, erityisesti nuorimpien (14-16 -vuotiaiden) kanssa, isommilla on paljon vähemmän käytöshäiriöitä. Jouduimme puhumaan koulun johdon kanssa eräästä erityisen hankalasta ryhmästä, mutta edes koulun johdon heille pitämä "puhuttelu" ei auttanut lainkaan vaan meno jatkui yhtä eläimellisenä. Näissä ryhmissä käy sääliksi niitä harvoja, jotka haluaisivat oppia ja päästä asioissa eteenpäin.
Koulun henkilökunta pitää joka viikko parituntisen kokouksen jossa käydään läpi ryhmä ryhmältä isoimpia haasteita ja etsitään ongelmiin ratkaisuja. Vanhemmat ovat usein haluttomia yhteistyöhön tai lähinnä syyllistävät
koulua ja opettajia oppilaiden huonoista tuloksista. Toki näitä ilmiöitä on Suomessakin mutta tässä koulussa ne ovat hallitsevia.
Hyvillä mielin kuitenkin lähden joka päivä koululle, joskus palaan väsyneenä ja päänsärkyisenä mutta usein myös iloisena mukavasta päivästä. Tylsää tämä työ ei ainakaan ole ja on hienoa päästä näkemään toisenlainen todellisuus, niin surullinen kuin se välillä onkin.

lauantai 26. toukokuuta 2012
Tässä muutama kuva alkupaloiksi:
Tässä ystäväni Santiagosta ja herkkuruokaa.
Chilessä riittää kaunista luontoa. Tässä jokia Pucónista, Etelä-Chilestä.
Maisemia tulivuori Villaricalta.
Pucónin kylästä, taustalla siintää samainen tulivuori.
Kotini on linnani...siis tuo lehvästön peitossa oleva.
Curicón Plaza de las Armas on kuulemma Chilen kauneimpia keskusaukioita.

Ensitunnelmia
Tervetuloa lukemaan kuulumisiani Chilen harjoittelusta! Kaksi ensimmäistä viikkoa ovat vierähtäneet vauhdilla, ja alkukommellusten jälkeen elämä on alkanut asettua uomiinsa. Suunnitelmani on opettaa englantia 13-18 -vuotiaille nuorille INITEC Diego Portales -nimisessä oppilaitoksessa kolmen kuukauden ajan. Toistaiseksi olen avustanut varsinaista englannin opettajaa ja tutustunut oppilaisiin, joita on yhteensä noin 400. Ensi viikolla aloitan omat englannin työpajani, jotka ovat avoinna kaikille halukkaille. Työpajoja järjestetään jokaisena arkipäivänä koulupäivän päätyttyä eli klo 16.30. Ilmoittautuneita on tällä hetkellä noin 80, joten ainakin alkuinnostusta tuntuu löytyvän. Lisäksi otan haltuuni 3. vuosikurssin, jolla on valtakunnallinen englannin koe marraskuussa, ja avustan englannin opettajaa tarpeen mukaan. Työkaverit ja ylipäätään kaikki ihmiset ovat yltiöystävällisiä ja auttavaisia, joten olo on todella tervetullut ja olen aloittanut harjoittelun hyvillä mielin.
Suurin yllätys tähän mennessä on ollut todella kehno englannin taso ja koulupäivien pituus. Kielten tunneilla puhutaan lähinnä espanjaa ja monilla onkin lohksahtanut suu auki kun puhun heille lähes pelkästään englantia. Jospa se kantaisi hedelmää ja talven (niin, täällä on siis talvi!) lopulla he ymmärtäisivät paremmin. Nuoret opiskelevat joka päivä klo 8.15-16.30, vain perjantaisin lopetetaan hieman aikaisemmin. Valtaosa on lisäksi mukana erilaisissa työpajoissa, jotka loppuvat useimmiten klo 18. Opettajillakin on siis valtava työnsarka kun pelkästään oppitunteja kertyy noin 40 viikossa, ja tähän lisätään tietenkin kokeiden ja aineiden korjaus ja ainakin teoriassa tuntien suunittelu. Väsymystä onkin ilmassa ja usein opettaja joutuu lähestulkoon improvisoimaan tunnin kulun. Oppilaat ovat todella välittömiä ja selkeästi innoissaan ulkomaalaisesta, heidän mielestään eksoottisesta opettajasta. Monet kysyvätkin onko minulla ihan oikeasti vihreät silmät. Suurin osa tämän koulun oppilaista tulee ongelmallisista ja vähätuloisista perheistä, mikä heijastuu heidän käytöksessään. Monet eivät saa huolenpitoa kotona ja he hakevat turvaa opettajista. Osalla on myös erittäin suuria motivaatio-ongelmia, ja saamme olla kiitollisia, että he ylipäätään tulevat kouluun. Haasteita siis riitää mutta harjoittelusta tulee varmasti todella palkitseva ja avartava kokemus.
Asun ja opetan siis Curicóssa, joka on noin 100 000 asukkaan pieni kaupunki Chilen keskitienoilla. Pääkupunkiin on noin 2,5 tunnin bussimatka. Vuonna 2010 Chilessä oli valtava maanjäristys, ja katukuvassa näkyy edelleen raunioita. Talot rakennetaan kuitenkin yleensä kestäviksi, eikä esimerkiksi isäntäperheeni talolle tapahtunut kuulemma mitään. Se on tietenkin rauhoittava tieto ensimmäistä kertaa näin seismisillä alueilla matkailevalle!
Laitan pian kuvia katseltavaksi niin näette millaisissa maisemissa liikun. Hasta pronto!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)