Inkojen jäljiltä

Palasin juuri talvilaitumilta, oli melkein mahdotonta valita minne päin sitä suuntaisi mutta Peru oli hyvä valinta. Olin reilun viikon Limassa ja muutamia päiviä Cuscossa, josta osallistuin järjestetyille retkille muun muassa inkojen pyhään laaksoon ja tietenkin Machu Picchulle. En ole ikinä ollut valmismatkojen suosija mutta tässä tapauksessa oppaan perässä juokseminen ja hikisen turistilauman sietäminen kannatti, retkistä sai paljon enemmän irti. Tässä muutama kuva reissun päältä:

                                       Ei liene liian vaikea kuva-arvoitus...Machu Picchulta.

                                        Komeat oli maisemat ja upea sää.

Kaksi turistia, ihana nainen ja ystävällinen olio. Kuva on Sachsaiwamanilta, englanniksi oppaan mukaan Sexy Woman...

                              Ennen sitä vasta osattiinkin rakentaa, henkeäsalpaavia maisemia...

Tässä eräs ravintola inkojen pyhässä laakosossa; retkiin sisältyi myös buffet-lounaita, joilla pääsimme maistelemaan tyypillisiä perulaisia ruokia. Juuri nyt en löydä sopivaa adjektiivia kuvailemaan ruokaa, ehkä sanoinkuvaamaton on osuvin.

                             Ruoan jälkeen paistateltiin päivää joen rannalla, hyvässä seurassa.

            Tässä yksi Cuscon aukioista. Perun fiestas patria olivat ovella, joten joka paikassa liputettiin. Jos ei lippua  näy niin tulee kuulemma sakot.

Uusia tuulia...

Syyslukukausi Curicóssa päättyi viikko sitten ja nyt myös koulun henkilökunta on talvilomalla. Viimeinen viikko sujui hektisissä tunnelmissa ja ilmassa oli stressin tuntua. Opettajien täytyy antaa yhteensä kuusi arvosanaa kullekin oppilaalle jokaisessa oppiaineessa ja monet olivat jättäneet urakan viime tippaan. Englannissa pidimme paljon pieniä minikokeita, esimerkiksi suullisia esitelmiä, verbikokeita, kielioppikertauksia, Power Point -ryhmätöitä ja sanakokeita. Välillä meni sormi suuhun kun vain noin 20% oppilaista sain hyväksytyn arvosanan. Kuten aikaisemmin totesin, englannin taso on alhainen ja monien oppilaiden kohdalla olematon. Suunnittelimme mahdollisimman helppoja kokeita mutta silti jouduimme usein keksimään jonkin korvaavan tehtävän kun vain muutama oppilas selvisi välttävällä arvosanalla.
Oli ilo huomata että ne oppilaat jotka vaivautuivat yrittämään selvisivät hienosti, kyse on pikemminkin asenteesta kuin oppimisvaikeuksista.

Nyt koulut ovat kaksi viikkoa lomalla ja itse reissaan Perussa inkojen jalanjäljillä. Viikon kuluttua jatkan harjoittelua mutta tiedossa on muutos. Siirryn Pohjois-Chileen Arican kaupunkiin, jossa suoritan harjoittelun viimeisen kuukauden yliopistossa. Siitä tulee varmasti täysin erilainen ja rikastuttava kokemus, kirjoittelen toki kommentteja täällä blogissa. Curicóa tuli hieman ikävä, varsinkin työkavereita ja myös oppilaita. Nuorille oli jännittävää saada tutustua ulkomaalaiseen, täysin erilaisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen, ja he kyselivätkin kaikkea maan ja taivaan välillä. Itse opin valtavasti uutta Curicón kokemuksesta, näin aivan toisenlaisen maailman ja havahduin myös arvioimaan opettajien työoloja. Toivottavasti opettajan ammattia arvostetaan joku päivä Chilessä samalla tavalla kuin Suomessa! Muutosta on aistittavissa, ymmärtääkseni opettajakoulutukseen on tulossa uudistuksia. Myös englannin arvostus on nousussa työelämässä, ja monet nuoret aikuiset ymmärtävät sen tärkeyden, ja toisaalta monet iäkkäämmät katuvat kun eivät aikanaan vaivautuneet opiskelemaan edes kielen perusteita. Olisi hienoa, jos täälläkin päin nuorille tarjottaisiin enemmän mahdollisuuksia lähteä vaikkapa vaihtoon englanninkieliseen maahan. Tällä hetkellä se on mahdollista vain murto-osalle ja varakkaista perheistä tuleville nuorille.

Kirjoitan piakkoin ensimmäisiä tunnelmia Aricasta ja sitä ennen tiedossa lomakuvia Perun upeista maisemista!

Opettamisen ihanuutta

Kohta on kulunut kaksi kuukautta siitä kun aloitin Diego Portales -koulussa. Olen tutustunut useisiin oppilaisiin ja opettajiin paremmin ja olo on kotoisa. Koulussa on paljon oppilaita ja todella vähän opettajia, luokat ovat isoja ja koulupäivät pitkiä. Kaiken kaikkiaan tunnelma on hyvä, mutta harmillisen paljon sattuu myös välikohtauksia, erilaisia kahakoita ja jopa koulusta erottamisia. Väsymys paistaa kaikkien kasvoilta, sillä syyslukukauden loppuun on enään viikko. Syyslomaa ei ilmeisesti ole, ainakaan tässä koulussa. Lisäksi luokkahuoneiden kylmyys koettelee hermoja, luokissa lämpötila ei juuri nouse yli 10 asteen. Yksi silmiinpistävä kulttuuriero onkin se, että täällä puhutaan paljon epäkohdista mutta juuri mitään ei tehdä asioiden ratkaisemiseksi... esimerkiksi lämmittimistä puuttui kaasupullot parin viikon ajan ja internet ei toiminut melkein kuukauteen mutta kukaan ei varsinaisesti tehnyt mitään asian hyväksi. Myös opettajien ruokailutilan mikroaaltouuni on ollut epäkunnossa yli kuukauden, siitä saa sähköiskun joka kerta kun siihen koskee. Monet opettajat ovatkin lopettaneet koulussa ruokailun!

Harjoittelu onkin ollut aikamoinen kokemus. Opettajan työ ei ole samalla tavalla arvostettua kuin esimerkiksi Suomessa, ja opettajat tekevät valtavia tuntimääriä pienellä palkalla. Esimerkkinä eräs opettaja, jolla on 44 tuntia kontaktiopetusta viikossa (päälle tietenkin lisätään tuntien suunnittelut, kokeiden ja esseiden korjaukset, vanhempien kanssa yhteydenpito, jne.) ja palkka jää alle 1000 euron kuussa. Opettajat eivät tunnu aina itsekään arvostavan ammattiaan, ja usein opettajiksi pyrkivät ne, jotka eivät päässeet opiskelemaan varsinaista unelma-ammattiaan (kuten lääkäriksi tai lakimieheksi).
Toinen ongelma on se, että koulutus Chilessä on liiketoimintaa. Koulut kilpailevat keskenään ja yrittävät tehdä mahdollisimman suurta voittoa. Ne jakautuvat selkeästi ns. huonoihin ja hyviin kouluihin, sen mukaan kuinka varakkaita oppilaiden vanhemmat ovat. Oma kouluni ei sijoitu aivan häntäpäähän, mutta kuten olen aikaisemmin todennut, suuri osa oppilaista tulee ongelmallisista ja köyhistä perheistä. Chilessä onkin aikamoinen kuohunta päällä, opiskelijat protestoivat paremman ja ilmaisen koulutuksen puolesta, ja syytä onkin.

Kaikesta huolimatta ihmiset ovat suhteellisen positiivisia ja opettajien kesken yhteishenki on loistava. Aika vähän on minkäänlaisia kuppikuntia, ja opettajat viettävät myös vapaa-aikaa yhdessä. Sen sijaan koulun johdon ja opettajakunnan välillä tuntuu olevan aikamoinen kuilu ja kommunikaatiovaikeuksia, ja se näkyy selvästi opettajien ja oppialaiden hyvinvoinnissa. Ehkäpä tämä johtuu juuri siitä, että koulun johdolle koulun pyörittäminen on liiketoimintaa, ja kaikesta yritetään säästää.

Nämä pari kuukautta ovat olleet erittäin avartava kokemus, välillä myös hieman shokeeraava. Ja lisää on luvassa, tosin viikon kuluttua on aikaa levähtää parin viikon talviloman ajan. Opettajille se tulee enemmän kuin tarpeeseen, itse suuntaan pohjoiseen kylmyyttä pakoon!