lauantai 21. heinäkuuta 2012

Uusia tuulia...

Syyslukukausi Curicóssa päättyi viikko sitten ja nyt myös koulun henkilökunta on talvilomalla. Viimeinen viikko sujui hektisissä tunnelmissa ja ilmassa oli stressin tuntua. Opettajien täytyy antaa yhteensä kuusi arvosanaa kullekin oppilaalle jokaisessa oppiaineessa ja monet olivat jättäneet urakan viime tippaan. Englannissa pidimme paljon pieniä minikokeita, esimerkiksi suullisia esitelmiä, verbikokeita, kielioppikertauksia, Power Point -ryhmätöitä ja sanakokeita. Välillä meni sormi suuhun kun vain noin 20% oppilaista sain hyväksytyn arvosanan. Kuten aikaisemmin totesin, englannin taso on alhainen ja monien oppilaiden kohdalla olematon. Suunnittelimme mahdollisimman helppoja kokeita mutta silti jouduimme usein keksimään jonkin korvaavan tehtävän kun vain muutama oppilas selvisi välttävällä arvosanalla.
Oli ilo huomata että ne oppilaat jotka vaivautuivat yrittämään selvisivät hienosti, kyse on pikemminkin asenteesta kuin oppimisvaikeuksista.

Nyt koulut ovat kaksi viikkoa lomalla ja itse reissaan Perussa inkojen jalanjäljillä. Viikon kuluttua jatkan harjoittelua mutta tiedossa on muutos. Siirryn Pohjois-Chileen Arican kaupunkiin, jossa suoritan harjoittelun viimeisen kuukauden yliopistossa. Siitä tulee varmasti täysin erilainen ja rikastuttava kokemus, kirjoittelen toki kommentteja täällä blogissa. Curicóa tuli hieman ikävä, varsinkin työkavereita ja myös oppilaita. Nuorille oli jännittävää saada tutustua ulkomaalaiseen, täysin erilaisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen, ja he kyselivätkin kaikkea maan ja taivaan välillä. Itse opin valtavasti uutta Curicón kokemuksesta, näin aivan toisenlaisen maailman ja havahduin myös arvioimaan opettajien työoloja. Toivottavasti opettajan ammattia arvostetaan joku päivä Chilessä samalla tavalla kuin Suomessa! Muutosta on aistittavissa, ymmärtääkseni opettajakoulutukseen on tulossa uudistuksia. Myös englannin arvostus on nousussa työelämässä, ja monet nuoret aikuiset ymmärtävät sen tärkeyden, ja toisaalta monet iäkkäämmät katuvat kun eivät aikanaan vaivautuneet opiskelemaan edes kielen perusteita. Olisi hienoa, jos täälläkin päin nuorille tarjottaisiin enemmän mahdollisuuksia lähteä vaikkapa vaihtoon englanninkieliseen maahan. Tällä hetkellä se on mahdollista vain murto-osalle ja varakkaista perheistä tuleville nuorille.

Kirjoitan piakkoin ensimmäisiä tunnelmia Aricasta ja sitä ennen tiedossa lomakuvia Perun upeista maisemista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti