Verkkaista meininkiä, loputtomia rantoja, herkullisia hedelmämehuja, hiekkadyynejä, kalatehtaan hajua, ihania ihmisiä - näistä on Arica tehty. Stressi tuntuu olevan täällä melko kaukainen käsite: kaupat aukeavat myöhään, ihmiset kävelevät verkkaisesti, autot väistävät jalankulkijaa, myyjät jututtavat asiakkaitaan...elämänasenteessa on paljon hienoa, vaikka välillä tehokkuus tuntuu vähän kärsivän. En ihmettele, että aricalaiset eivät useinkaan halua muuttaa kotikaupungistaan mihinkään. Suomalaisena kaipaan täällä lähinnä metsien vehreyttä ja pururatoja, muuten kaupunki on todella viihtyisä. Aricalaisten mielestä nyt sydäntalvella on kylmä - noin 20 astetta. Kannattaisi käydä vaikkapa Curicóssa niin menisivät suut suppuun.
Kuten totesin, yliopistolaiset ovat vielä lomalla joten harjoittelu on suhteellisen rentoa. Aamuisin ehdin urheilemaan ja iltapäivällä lounastan yleensä yliopistolla ennen tuntien alkua. Yliopistolla saa kattavan lounaan alle 2 eurolla. Arica kuuluu muuten ns. zona francaan eli verovapaaseen alueeseen, kuten myös Chilen eteläkärki. Näin valtio yrittää tukea äärialueilla asuvia. Hinnat ovat hieman alhaisempia kuin muualla Chilessä, mutta aricalaiset vierailevat paljon Perun puolella Tacnassa, joka on jopa aricalaisten makuun todella edullinen.
Opiskeluhan on Chilessä edelleen kallista, mutta joitakin etuja opiskelijoille tarjotaan. Näihin kuuluu mm. etusetelit, joilla vähävaraisimmat opiskelijat voivat esimerkiksi lounastaa tietyissä kahviloissa. Tuntemani opiskelijat kyllä tuskailevat lukukausimaksujen kanssa. Lainojen takaisinmaksu alkaa heti työelämään astumisen jälkeen ja vie yleensä vuosikausia, jopa vuosikymmeniä. Chilessä onkin ollut hiljattain opiskelijaprojekteja ilmaisen koulutuksen puolesta, kuten aikaisemmin totesin. Saa nähdä, mihin ne johtavat, mutta muutoksen tuntua on ilmassa. Mielenkiintoista muuten, että Universidad de Tarapacán kampuksen aidat pistettiin maan tasalle protestien aikana, ja nyt kuka tahansa voi kulkea kampusalueella vapaasti - aika symbolista, jos asian haluaa niin nähdä.
Harjoittelun saralla kaikki sujuu mukavasti. Tällä viikolla olen pitänyt tunnit yksin. Viikkoon on mahtunut sekä normaaleja tunteja että kokeita. Tänään pidin suullisen kokeen peruskurssilaisille. Arvosteluasteikko on todella tiukka, mutta ryhmä selvisi kohtalaisen hyvin. Arvosanat annetaan asteikolla 2-7 kymmenesosan tarkkuudella. Nelonen on alin hyväksytty arvosana. Varsinkin suullisten kokeiden arvioiminen on ollut oikein tervetullutta harjoitusta. Jotkut oppilaista olivat silminnähden hermostuneita uuden opettajan edessä, mutta toisaalta tilanne on sama virallisia kielikokeita tehdessä. Monet chileläiset valittavat englanninopetuksen tasosta ja tuskailevat kun eivät melkein 10 kouluvuoden jälkeen pysty kommunikoimaan lainkaan englanniksi. Ilokseni voin todeta, ettei tämä tule pätemään näihin kielikeskuksen nuoriin. Nuorimmat peruskurssilaiset ovat 11-vuotiaita ja pystyvät kyllä ilmaisemaan perusasioita englanniksi. Vanhemmat, pre-intermedio -tason opiskelijat hallitsevat myös yllättävän paljon, englannin taitaminen on heille vielä varmasti suureksi hyödyksi ja iloksi myöhemmin elämässä.
Huomenna on kirjallisen kokeen vuoro ja sitten lähden viikonlopun viettoon kuuluisaan San Pedro de Atacamaan. Tapaan siellä chileläisen naisen, joka oli oppilaana suomi-espanja tandemkurssillani viime keväänä. El mundo es un pañuelo, maailma on tosiaan pieni. Ensi viikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti